Mansikat ovat tosiaan niin ihania, että olihan pakko ottaa muutama kuvakin. Heti tänään tuli niin paljon uusia haluan-tehdä-tätä-listalle..tavallinen mansikkakermakakku, suklainen mansikkakerroskakku, mansikkajäätelö jne. En tiedä vaan, että kuka syö kaikki mansikkakakut parin viikon sisällä :DD
Tämän päivän reseptin idea syntyi lempileivontablogistani Wickedsweetkitchenistä. Olin aluksi leipomassa suoraan ohjeen mukaan hieman pienemmillä ainemäärillä, mutta aloittaessani leipomaan, huomasin ettei meillä ole suklaata. Niinpä kehittelin vähän jotain oma taas kerran..
Suklainen mansikkakakku (inspiraatio täältä)
Pohja:65 g voita
1 iso kananmuna
1,5 dl sokeria
1, 5 tl vaniljasokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
hieman leivinjauhetta
ripaus suolaa
1. Vuoraa pienen (n. 19 cm) irtokakkupohjavuuan pohja leivinpaperilla. Voitele kakkuvuoka reunoilta.
2. Sulata voi mikrossa. Sekoita pienessä kulhossa kaakaojauho, jauho, leivinjauhe ja suola keskenään.
3. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja voisulaa. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista noin 15 minuuttia uunin alatasolla 175 asteen lämpötilassa.
Päälle:
tuorejuustoa
sokeria
mansikoita
banaania
1. Vatkaa tuorejuusto sokerin kanssa ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Pilko banaanit ja mansikat (voit toki käyttä myös muitakin marjoja tai hedelmiä mieltymistesi mukaan)ja ripottele kakun pintaan. Tarjoile ja nauti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti