lauantai 12. heinäkuuta 2014

Ratatouille




Päätin valmistaa ratatouillea kalan lisäkkeeksi. Ratatouille on siis kasvispata, hyvin helppo valmistaa ja se on ihanan kesäinen väreiltään. Alunperin se on lähöisin Ranskasta, Provencen alueelta, nykyyän siitä löytyy lukuisia versioita, sillä se on aika suosittu kasvisruoka.

Yleensä ratatouilleen tulee kesäkurpitsaa, tomaattia, munakoisoa, sipulia ja paprika, mutta valmistustapa voi vaihdella paljonkin. Usein tomaattia on kasviksista eniten. Myös kasviksen ovat välillä pienempänä, joskus suurempina paloina. Mausteet yhtä lailla ovat kokista riippuvaisia. Itse maustoin lähinnä suolalla ja pippurilla, mutta käytin basilikaa ja persiljaa lisäksi. Jos ei ole kauheasti tehnyt kasvisruokia, tätä kannattaa kokeilla.


Ratatouille (3-4 hengelle lisäkkeeksi)

2 valkosipulinkynttä
puolikas kesäkurpitsa
puolikas munakoiso
tomaatti
puolikas paprika
oliiviöljyä
 sipuli
suolaa & pippuria
basilikaa ja persiljaa (kuivattua/tuoretta)

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele (pyöreä) uunivuoka oliiviöljyllä.

2. Kuumenna pannulla oliiviöljyä, sillä välin hienonna valkosipuli ja pilko pieni munakoiso. Laita sitte pilkotutut kasvikset pannulle.

3. Viipaloi sitten muut kasvikset ohuiksi. Asettele kasviksia vuokaan, niin että laitat jokaista vähän joka kohtaan. Mausta välillä ja lopuksi. Paista noin 45 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti