Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tehdä tuorepastapäivityksen. Toivon, että ohjeistani hyötyä, vaikkakin tässä on vain perusresepti. Tulen myöhemmin lisäämään esim. pinaattipastan ja punajuuripastan reseptin, sekä kaikenlaista muuta mitä keksin. Ideoita pastan suhteenkin on PALJON. Pastan teko on niin kivaa! Onneksi löytyy lukuisia määriä variaatioihin, eikä "normaaliin" pastaankaan helposti kyllästy!
Jauhoista kaikki alkaa: Durumjauhot pöydällä Vaihe 1
Monet saattavat tietysti ajatella, että mitä järkeä on tehdä pastaa itse, kun sitä saa kaupastakin. Itse tehty pasta on vain monella tavalla kiehtovaa. Se tunne kun kaataa jauhot keoksi pöydälle, kun rikkoo kananmunat keskelle ja lopulta se kun upottaa sormensa ja koko kätensä taikinaan. Itse tekemisen ilo ja innostuneisuus :)
Myönnän kyllä, että kaupasta saa hyvää pastaa. Varsinkin kuivapastaa. Tuorepastasta en uskalla luvata mitään, koska en pysty mitenkään muistamaan, milloin olisin viimeksi syönyt kaupan tuorepastaa. Joskus ikuisuus sitten. Uskon omatekoisen pastan päihittävän kaupan tuorepastan. Itse tehdyssä on varmasti enemmän makua ja se on erittäin tuoretta verratuna kaupan vastaavaan.
Tuorepastan resepti oli hieman hukassa minulla aluksi, mutta jossain vaiheessa löysin/kuulin/luin täydellisen suhteen jauhoille ja kananmunille. Sen jälkeen en ole ohjetta muuttanutkaan, ellen ole tehnyt värjättyä pastaa.
Pastan värjääminen on myös todella mukavaa puuhaa! Olen onnistunut tekemään hyvää pinaatilla, punajuurella ja kaakaojauheela ja epäonnistunutta tomaattipyreellä ja porkkanasoseella :D Yleensä kuitenkin teen pastan "naturelina", koska se on helpoin ja nopein tapa. Toisinaan innostun värjäämään, vihreäksi harvoin muuksikaan. Mustekalan musteella tai jollain muulla jännällä olisi joskus kiva kokeilla!
Sitä paitsi pastan teko on helppoa, aivan käsittämättömän helppoa. et tarvitse kuin jauhoja ja munia. Kahdesta raaka-aineesta saa upean ja kauniin muokattavan taikinan, josta saa huippuhyvää ruokaa! Paljoakaan välineitäkään et tarvitse. Jonkun verran käsivoimia pitää olla pastan vaivaamiseen, mutta esimerkiksi pastakone on kelpo apuri.
Pastakone Stockmannin hulluilta päiviltä on olllut yksi elämäni parhaimmista ostoksista. Taisin tehdä heti pastakoneen saatuani pastaa, joka kai onnistui ihan ok:sti. Kone on helpottanut ja nopeuttanut paljon. Muistelen joskus niitä aikoja, jolloin minulla ei ollut pastakonetta, ja ai että kuinka hankalaa se olikaan. Tai enemmänkin raskasta kuin hankalaa. Käteni olivat ihan puhki sen kaulimisen jälkeen. Aikaakin käsin tekeminen vei runsaasti, mutta ei sekään silti lannistanut.
Vähän huonolaatuinen kuva, mutta tässä sitä on luotettava kumppani :D
Yksi tärkeimmistä syistä pastakonenn hankintaan oli 1. Pastakoneella saa tehtyä tarpeeksi ohutta pastaa helposti. 2. Juurikin helppous ja nopeus 3 Innostus ylipäätään hankkia pastakone .
Aloittelijalle, ensi kertaa pastaa tekevälle sopiva välineistö on kuitenkin kunnollinen kaulin ja tukeva työpöytä. Mikäli pastan teosta ihan innostuu kannattaa sitten harkita pastakoneen ostamista. Loppuen lopuksi kone ei ole kamalan tilaa vievä tai painava. (Yllätyin, kuinka vähän se painaa!)
En taida tarkalleen muistaa paljonko omani maksoi (noin 60 euroa ehkä) , mutta yleensä pastakoneiden hinnat vaihtelevat 40-100 euroon. Kannattaa juurikin ostaa hyvän tarjouksen tullessa ja tehdä pientä hintavertailua eri kauppojen kesken. Jossain kaupassa pastakoneen normaalihinta on toisen liikkeen alennushinta. Oma pastakoneeni merkki on siis Marcato Atlas, hyvin luotettava ja suosittu italialainen merkki.
Tässä hyödyllistä luettavaa pastakoneiden ostajalle (tai ihan vain niistä kiinnostuneille)
Pastakoneiden vertailu Kunigaskuluttajasssa
Tuorepasta
1 kananmuna + 100 g durumjauhoja per ruokailija
vettä + merisuolaa keittämiseen
1. Mittaa 100 g durumvehnäjauhoja + 1 kananmuna per ruokailija. Kuvassa on siis kolmen hengen taikinan ainesmäärät.
Kaada jauhot keoksi pöydälle ja tee niihin keskelle kuoppa. Riko kananmunat kuoppaan.
2. Riko kananmunien rakenne haarukalla.
3. Ala vähitellen sekoittamaan kananmunien joukkoon reunoilta jauhoja. Lisää jauhoja kuitenkin vähitellen ja varo ettei jauhoihin tule "reikää", josta kananmunat valuisivat pöydälle.
4. Kun olet sekoittanut vähintään puolet jauhoista haarukalla, ja et pysty enää kunnolla sekoittamaan haarukan avulla, aloita vaivaaminen käsin.
5. Vaivaa pastaan ensin kaikki tai lähes kaikki jauhot mukaan. Pastataikinan teossa oppii tuntemaan vain tekemällä sen oikean koostumuksen. Pastataikina ei saa olla liian kuivaa eikä liian pehmeää. Älä kuitenkaan ole liian huolissasi kosstumuksesta.. Mikäli koostumus heittää hiukan, voit vaikuttaa siihen vielä myöhemminkin.
6. Vaivaa, vaivaa..vaivaa pastaa. On hyvin tärkeää saada sitkoa taikinaan. Käytä siis kaikki käsivoimasi. Vaivaaminen on selvästi helpompaa, kun on pieni taikina.
7. Olen aina loppuvaiheessa vaivannut taikinaa niin, että: toisella kädellä pitää kiinni taikinasta ja toisella kädellä "työntää" taikinaa itsestä poispäin. Näin olen tehnyt noin 10 kertaa, jonka jälkeen olen muotillut taikinasta pallon.
8. Kaunis valmis taikina.
9. Kääräise taikina tiukasti tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintää 30 minuutiksi.
10. Kiinnitä pastakone tukevasti pöytään ja aseta se pienimmälle asetukselle.
11. Jaa pastataikina pienempiin osiin.
12. Käytä pastakonetta ohjeiden mukaisesti. Kauli ensin 1-asetuksella. Taita sitten pastalevyn molemmat ulkoreunat sisäänpäin päällekkäin. Toista tämä muutama kerta, jotta saat hyvän muotoisen pastalevyn.
14. Jatka kaulimista koneella käyttäen taikina jokaisella asetuksella kerran. Itse tein 7-asetukselle asti.
15. Jos pastasta meinaa tulla liian hankala käsiteltäväksi sen pituuden vuoksi, leikkaa se kahtia.
16. Tadaa! Valmista tagliatellea!
Käytä mieluiten maissijauhoja pitääksesi pasta irtonaisena. Mutta voit myös käyttää durumjauhoja. Keitä pasta kiehuvassa vedessä, johon on lisätty merisuolaa (suhteet suurinpiirtein näin: 100 g tuorepastaa: 1 litra vettä + 1 rkl merisuolaa)
Pasta ei saa kypsyä liian kauan, vaan sen tulee olla al dente, eli kypsää, mutta niin että pureskeltaessa pasta ei ole aivan pehmeää vaan siinä on suutuntumaa.
Tarjoile pasta haluamiesi lisukkeiden kanssa. Parmesaani on ehdoton pastan kumppani. Basilika ja tomaatti käyvät myös perinteiseen tapaan :)
Muista nauttia omatekemästä pastastasi! Vaikkei heti ensimmäiselä kerralla onnistu, voit aina koittaa uudelleen.
P.S
Mikäli innostuit pastan teosta toden teolla, suosittelen etsimään käsiin tv-sarjan nimeltä
Pastakeittiön kutsu. Se on yksi parhaimmista ruokaohjelmista, joita olen katsonut. Harmi vaan, ettei se ole saatavilla enää yle-areenassa. Mutta ehkäpä joskus uusintana ;)
Pahoittelut loppupuolen huonoista kuvista! Ulkona oli kauhea ukkonen ja sade, joten kuvaukset menivät hieman oenkin alle :(