lauantai 28. kesäkuuta 2014

Pannacotta




Pannacotan historiaa vähän näin aluksi: jälkiruuan juuret juontuvat Pohjois-Italiaan, Piemonten vuoristoseuduille. Sananmunkaisesti panna cotta suomennettaisiin "keitetyksi kermaksi", mutta tosiasiassa, kermaa ei keitetä kauaakaan. Pannacotan perusmentelmässa kerma ja sokeri (ja mahdolliset "makuaineet") keitetään kattilassa kiehumispisteeseen. Seokseen lisätään hyydyttävä aine useimmiten liivate, jonka kasvisyöjät voivat korvata esim. agar-agarilla. Sen jälkeen panna cotta vaati jonkin verran aikaa hyytyä jääkaapissa, riippuen tietysti siitä kuinka iso hyydytettvä määrä on. Jälkiruuasta suositun on tehnyt sen erittäin helppo valmistustapa sekä myöskin mahdollisuus varioida eri makuja ja muotoja.

Olen tehnyt panna cottaa varsin monta kertaa, viimeksi varmaankin jouluna, glögipannacottaa. Useimmiten olen valmistanut sen vain "tylsästi" normaaleihin kulhoihin, mutta tällä kertaa päädyi hieman erikoisempaan ratkaisuun. Muutenkin olen ehkä ihastunut tarjoilemaan yhä useammin jälkiruuat laseista, mikäli se sopii, tai vaikka ei sopisikaan :D Kuitenkin idean tehdä pannacottaa sain tällä kertaa instagramista. Siitä kuvasta aloin sitten soveltelemaan omiani :)

Pannacotta - suklaalla, mangopyreellä, karamellisoidulla saksanpähkinällä (n. 2 :lle)





1 kerros - pannacotta


2 dl kermaa
0,4-0,5 dl sokeria (riippuen kuinka makeaa haluat)
1 liivatelehti

1. Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Mittaa pieneen kattilaan kerma ja sokeri, kuumenna kiehuvaksi. Kun seos kiehuu, vedä nopeasti pois liedeltä. Purista liivatteesta vedet pois ja lisää sitten kattilaan samalla sekoittaen. Anna jäähtyä hetken kattilassa.

2. Ota kaksi (hienoa) lasia (käytin kuohuviinilaseja). Mikäli haluat, että pannacotta hyytyy vinoon, tarvitset hieman kekseliäisyyttä. Itselläni sain toimimaan homman niin, että otin kaksi pienempää "normaalia" lasia, joiden sisään laitoin kuohuviinilasit. Sitten kallistin kuohuviinilaseja hieman, niin että molemmat olivat suurinpiirtein samassa kulmassa.

3. Kuitenkin kun olet, tai et ole saanut laseja vinoon, niin kaada hieman jäähtynyt seos lasiin.(varovasti, ettei tule kauheasti tahroja lasiin) Anna hyytyä jääkaapissa, itse pidin yön yli, mutta varmasti ne hyytyvät myös nopeammin.


Kun ensimmäinen kerros on hyytynyt, lisää (hassel)pähkinärouhetta.


2 kerros - suklaakerros





Tähän väliin on pakko todeta, että en tainnut mitata tätä kerrosta tehdessä aineksia hirveän tarkkaan...muutenkin huomasin että ensin tekemäni määrä riitti vain toiseen laseista. Suklaan määräksi siis tulisi n. 35-50 g, hieman riippuen siitä, kuinka suklaisen, kuinka tumman kerroksen haluat. Kuitenkin kerman määrä minulta unohtui mitata, mutta uskon että, ette voi pilata tätä: kermaa & suklaata :D

Ai niin ja vielä sana tämän kerroksen hyytymisestä. Pohdin pitkään että, liivatetta vai eikö? Lopulta päädyin käyttämään liiivatetta, mutta syöntivaiheessa mietin, että sen olisi voinut jättää pois. Laitoin sitä vain n. 1/4 lehden, suosittelen teille, että ette laita liivatetta ollenkaan :) Jos kuitenkin haluatte jämäkämmän koostumuksen, taikka kermaa lipsahti suklaan määrään nähden liikaa, votte toki lisätä.

n. 0,5-1 dl kermaa
35-50 tummaa suklaata (halutessasi maitosuklaata)

1. Kuumenna kerma ja suklaanpalat kattilassa. Jäähdytä hieman, lisää varovasti ensimmäisen kerroksen päälle.



Koristelu


Tässä saa, ja kannatta olla sitten niin luva kuin pystyy. Minä lähdin jäljittelemään kuvassa näkynyttä keltaista palleroa ja pähkinää :D Sen keltaisen "palleron" tein kohmeisesta mangososesta, pähkinän innostuin karamellisoimaan sokerissa. Nämä ovat hyvi  helppoja koristekomponentteja, jotka kruunaavat maukkaat jälkiruuan!

Mangopyree

muutama viipale tölkkimangoa

1. Soseuta mangoviipaleet sileäksi. Laita pakstuksen kestävään rasiaan. Pakasta kunnes mangosose on kohmeista tai pakasta pidemmän aikaa, ja sulata hetki jääkaapissa. Koostumuksen pitäisi olla sellasisa, että saat tehtyä pienen pyöreän pallon tms.

Karamellisoidut pähkinät

1 pähkinä per annos esim. saksanpähkinä tai cashew
muutama rkl sokeria

1. Kuumenna sokeri paistinpannussa, kunnes se muuttuu kullankeltaiseksi, lisää välittömästi pähkinät pannulle ja pyörittele niitä sulassa sokerissa. Laita lautaselle kovettumaan hetkeksi. 

Pähkinät voit tehdä jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Kannatta myös valmistaa vaikka isompikin määrä näitä pannulla, sillä nämä sopivat hyvin muidenkin jälkiruokien koristeluun, sekä ovat tietysti myös herkullisia ihan selllaisenaan :)







1 kommentti: