Eilen tein ekaa kertaa gazpachoa. Kaikki eivät varmistakaan tiedä, että mitä ja mistä gazpacho on, joten näin aluksi hieman gazpachosivistystä. Gazpachon alkuperä on Espanjanassa, Andalusian rannikolla. Gazpacho on siis kylmä tomaattikeitto, tosin muistakin kasviksista tehtyjä keittoja on. Perusraaka-aineet gazpachossa ovat kypsät tomaatit, kurkku, valkosipuli, leipä, oliiviöljy, viinietikka ja pippurit ja vesi.
Päätin vain kokeilla tehdä omanlaista gazpachoa, ja fiilispohjalla tehdessä en oikein jaksnut tarkkaan aineita mittailla. Alla kuitenki osviittaa aineista. Maistelamalla pääsee tätä ruokaa tehdessä pitkälle. Makuja pitää kuitenkin olla paljon, jotta gazpachosta ei tule mautonta. Itse en käyttänyt leipää, mutta halutessaan (vanhaa) leipää voi pehmentää vedessä ja lisätä keittoon. Gazpacho toimi hyvin pääruokanakin, kun sen kanssa söi foccacciaa, yleensähän gazpacho pidetään alkukeittona Varsinkin kuumina päivinä ei tee mieli kuumaa keittoa, joten kylmä keitto on sen sijaan loistava vaihtoehto!
Gazpacho (1-2:lle)
tomaattimurskaa
pieni pala kurkkua
(kevät)sipulia
1-2 tomaattia
(tuoretta chiliä)
valkosipulia
limetin tai sitruuna mehua
oliiviöljyä
cayennepippurijauhettta
tuoretta/kuivattua basilikaa
kuivattua timjamia
chilijauhetta
1. Pese kurkku ja tomaatit. Paloittele hyvin pieniksi ja laita kulhoon. Pilko myös sipulit (ja chili) kulhoon. Lisää sinne kaikki muut ainekset ja soseuta sauvasekoittimella.
2. Maista keiton maku, ja lisää tarvittaessa jotain/joitain aineita. Anna valmiin keiton tekeytyä mielellään 1-2 tuntia jääkaapissa. Tarjoile alkukeittona tai pääruokana kylmänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti