maanantai 4. elokuuta 2014

Foccaccia


Tämä Foccaccia-resepti on ollut yksi luottoresepteistä jo monta vuotta. Aina leipä onnistuu hyvin ja on ihanan makuista :) Kiitos kuuluu kaverilleni (Vanillalle), jonka kanssa leivoin foccacciaa ensi kertaa.



Päälle tulevat kirsikkatomaatit ja basilikan voi halutessaan vaihtaa esim. oliiveihin, rosmariiniin tai punasipuliin. Minun mielestäni tomaatti-basilika-yhdistelmä on kuitenkin niin hyvä, että teen aina sillä. Kannattaa todellakin kokeilla! Erittäin helppotekoista, kunhan vaan antaa kohota tarpeeksi kauan saa oikein mehevää ja muhevaa leipää :D



Foccaccia (resepti täältä)

3 dl kädenläpöistä vettä (37 asteista)
25 g tuorehiivaa
n. 0,5 rkl (sormi)suolaa
2 rkl hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
n. 7 dl (puolikarkeita) vehnäjauhoja

Päälle:

Kirsikkatomaatteja
Tuoretta basilikaa
Oliiviöljyä


1. Mittaa vesi leivontakulhoon ja murenna siihen tuorehiiva. Lisää myös suola, hunaja ja oliiviöljy.

2. Sekoita vähitellen jauhoja joukkoon (aluksi puuharukan avulla, lopuksi kädellä vaivaten) Älä lisää liikaa jauhoja, vaan jätä taikina mahdollisimman pehmeäksi, kuitenkin niin ettei se tartu käsiin.

3. Anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa (n. 30 min)

4. Kaada taikina suoraan leivinpaperin päälle, uunipellille. Taputtele tai kauli taikina pellinkokoiseksi. Laita uuni päälle 225 asteeseen ja anna kohota sen aikaa kun uuni lämpiää (n. 20 min)

5. Sillä välin huuhtele basilikan lehdet ja tomaatit. Silppua basilikaa hieman veitsellä. Sekoita sitten pienessä kulhossa oliiviöljyä (n. 0,5 dl) ja silputtuja basilikan lehtiä keskenään.

6. Kun uuni on valmis ja taikina kohonnut painele sormilla taikinaan pieniä "koloja". Tämä on kivoin vaihe! Seuraavaksi asettele tomaatit kokonaisina (halutessasi puolitettuina) leipään. Viimeistele vielä basilikaöljyllä, levitä sitä huolellisesti lähes joka kohtaan.

7. Paista foccacciaa uunissa keskitasolla n. 20 min. Nauti heti uunituoreena!




2 kommenttia:

  1. Resepti on minunkin luotoreseptini!
    Onnistuu joka kerta ja aina yhtä ihanaa. Suosittelen kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sinähän sen reseptin minulle alunperin "opetit"/kerroit. Foccaccia on kyllä aina yhtä hyvää!

      Poista