tiistai 19. elokuuta 2014

Omenamuffinit


Heips! Pitkästä aikaa olen löytänyt taas tänne blogiin :D Uskon , että tauko teki ihan hyvvää, ja niin huimalta kuin se kuulostaakaa en ole omins sanoini yhtään leiponut/kokannut viikon aikana. Ei sillä, että olisin kyllästynyt, ei tosiaankaan. Suurin syy on tämä ärsyttävä flunssa tai mikälie, joka pilasi muutenkin viikonloppuni. Alunperin tarkoituksenani oli tehdä jotain tosi hauskaa ruokaa viikonlopuksi, mutta en siihen sitten kuumeisena ryhtynyt.

Tänään tuli kuitenkin sellainen pakottava tarve leipoa, joten otin vaan essun eteen ja avasin kaapit. Hyvin lyhyen phdinnan jälkeen päädyin muffineihin, sillä aikaa minulla oli n. 30-45 min. Vaikka olen tehnyt muffineita jo lukuisia kertoja, viitteksi katsoin suklaamuffinien reseptiä. Pienensin vain sitä aikalailla, koska halusin tällä kertaa pieniä muffineita. Hunajan lisääminen oli ekstempore ideani, joka nyt ei ainakaan huonoksi osoittautunut ;)

En nyt osaa äkimmilttään sanoa, kuinka usein tulen päivittämään. Jokapäiväisistä omista päivälliskyheälmis en edes aina jaksa  ottaa kuvaa, ja reseptiäkään tulee juuri koskaan silloin laadittua. Mutta kuitenkin, koska ruuanlaitto ja leipominen ovat hyvin tärkeitä asioita minulle, asioiota joit rakastan, voisi olla ihan oikein pyhittää yksi päivä(siis ilta) myös arkipäivien keskeltä ruuanlaitolle/leivonnalle ;)




Omenamuffinit

100 g voita
1 dl fariinisokeria
0,20 dl sokeria
0,5-1 tl vaniljasokeria
kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
omenaa paloiteltuna pieniksi paloiksi
(hieman hunajaaa)

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vuoraa muffinipelti (8:lla) muffinivuualla. 

2. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit keskenään. Lisää kananmuna vatkaten hyvin. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää vaahtoon. 

3. Jaa taikina muffinivuokiin. Täytä ne noin 2/3 jotta muffineille jää varaa kohota. Pese ja pilko omena(a) pieniksi kuutioksi. Painele/asettele ne taikinaan. Lisää halutessasi vielä hieman hunajaa päälle.

4. Paista muffineita noin 15 min uunin keskitasolla. Nauti heti uunituoreena! 



maanantai 11. elokuuta 2014

Paahtoleipä


Viimeinen kesälomapostaus!!! Vuhuu! Tein sen, ja olen niin ylpeä itsestäni. Joka päivä itse otetut ruokakuvat ja uusi resepti. Olen huomannut, että miten hyödyllisenä tätä blogin pitämisestä itsekin pitää, nimitttäin kun tänne tallettaa luottoreseptejääm, ne voi aina katsoa omasta blogistaan. On kiva myöhemmin selailla blogia, kun muuten unohtaa mitä kaikkea on tullut tehtyä :D



Paahtoleivän kanssa nautimme ihanaa nutellaa! <3 Ei voi paremmin lomapäivää päättää, kuin syömällä italialaista parmesan-juustoa, itse tekemiä keksejä, leipää ja juomalla Pariisista ostettua Oranginaa!!



Paahtoleipä


4,72 dl lämmintä vettä
2 rkl sokeria
1 rkl kuivahiivaa
1 rkl suolaa
10-13 dl vehnäjauhoja

1. Sekoita sokeri veteen, niin että se liukenee. Lisää hiiva. Laita seos sivuun 10 minuutiksi.

2. Kun seoksen pinnalla näyttää olevan hieman "kuplia" eli hiiva on toiminut, lisää suola. Vaivaa joukkoon vähitellen jauhot. Vaivaamisen loppuvaiheessa lisää huoneenlämpöistä voita ja sekoita hyvin. Vaivaa taikinaan jauhoja kunnes se ei enää tartu kulhon reunoihin ja käsiin.

3. Kun olet vaivannut taikinaa kunnolla n. 15 min, laita taikina liinan alle, lämpimään paikkaan kohoamaan n. tunniksi.

4. Vaivaa taikinasta ylimääräinen ilma pois kaksinkertaiseksi kohoneesta taikinasta. Voitele leipävuoka öljyllä. Nosta taikina leipävuokaaan ja anna kohota vielä noin tunti.

5. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kun leipä on kohonnut kaksinkertaiseksi laita uuniin alatasolle.

6. Paista n. 35-40 min Anna jäähtyä vähän aikaa vuuassa ja kumoa leipä.




Iso kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet blogiani ja jaksaneet kannustaa minua! <3

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Jugurttijäätelö (herukoilla)



Siskoni oli jo pitkään pyytänyt minua tekemään jugurttijäätelöä, ja eilen sain aikaiseksi tehdä sitä, kun vihdoinkin oli kaikki tarvittavat ainekset kasassa. Sain ensikosketukseni glukoosisiirappiin, joka oli aika jännän näköistä. Uskon kuitenkin sen olevan hyvin tarpeellinen osa, sillä muuten rakenteesta eikä maustakaan tulisi hyviä.


En ollut siis koskaan ennen tehnyt jugurttujäätelöä, joten ajattelin ehdottomasti tekeväni jollain hyvällä reseptillä. Kuinkas sitten kävikään? Selailin ohjeita englannin  ja suomen kielisiltä sivuilta, mutta aina joku ainesosa oli sellainen, jota ei ollut. Alunperin minun piti tehdä Valion reseptillä, mutta huomasin että siihen tarvitaan jäätelökone :/

Lopulta kyllästyin täydellisen reseptin etsintään ja keksin sellaisen itse. En halunnut tehdä kauhean monimutkaisesti, koska ajattelin yksinkertaisen olevan parasta. Varmasti on parempia versioita, tämä onkin vasta versio 1, aion kyllä joskus toistekin tehdä jugurttijäätelöä. Kuitenkin yllättävän helppoa tehdä, tarvitsee vain sekoittaa ainekset. Suosittelen! :)



Jugurttijäätelö (herukoilla)

500 g kreikkalaista jugurttia
1 dl glukoosisiirappia
(1-3 rkl (mansikka)hilloa)
1-2 dl marjoja (käytin puolet puanherukoita ja puolet mustaheruokoita, mutta muutkin marjat käyvät)

1. Vatkaa jugurtin joukkoon sähkövatkaimella glukoosisiirappi hyvin sekaisin. Lisää halutessasi hieman marjahilloa.

2. Lisää marjat. Voit halutessasi vatkata ne joukkoon, jos et halua marjoja kokonaisina/ vatkata osan rakenten rikki ja laittaa osan kokonaisina/tai laittaa kaikki marjat kokonaisina

3. Kuitenkin kun olet saanut marjat mukaan, pakasta rasioissa (tulee noin 1 litra) . Anna jäätyä 2-3 tuntia ja sekoita sitten jäätelöä kunnolla. Toista tämä muutaman kerran pakastuksen aikana.

4. Ota jugurttijäätelö pehmenemään huoneenlämpöön tai jääkaappiin hvissä ajoin. Nauti valmiista jäätelöstä!


lauantai 9. elokuuta 2014

Vohvelit







Jess! 70. postaus. Tämä on kolmanneksi viimeinen päivitys, sillä tiistaina koulu kutsuu :/ En todellakaan lopeta silti bloggausta, vaikka se vähän harvemmalle jäänee.. Sen verran voin sanoa, että se paahtoleipäresepti tulee maanantaina, mutta huomisesta en yhtään tiedä. Luulenpa, että minulla ei ole harmikseni aikaa sille kasvisruokapäivityksellä, mutta jotain kivaa keksin :)


Joo tänään tein pitkästä aikaa vohveleita. Käytin taikinaan kivennäisvettä, luin että sen ansiosta vohveleista tulee rapeita. Vohveleitten kanssa syötiin omatekoista nutellaa, vaniljajäätelöä, ja mansikkahilloa. Meillä oli oikein mahtavat vohvelikestit! Sain päähäni, että laitetaan ilmapalloja ja serpentiiniä, mitä muut vähän kummastelivat, mutta oli niin kivaa. Eikä vappukoristeista mitään haittaa ollut :D Yksittäisestä vohveliannoksesta en saanut oikein hyvää kuvaa, koska vohvelit katosivat niin nopeasti ;)

Vohvelit

3 kananmuna
1 dl kivennäisvettä
4 dl maitoa
0,5 suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
50 voisulaa

1. Riko kananmunien rakenne vispilällä kulhossa. Vispaa joukkoon kivennäisvesi ja maito. Lisää suola, leivinjauhe ja sokeri. Sekoita jauhot vähitellen, koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi voisula. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia.

2. Kuumenna vohvelirauta. Lisää taikinaa (n. desi) kuumalle raudalle ja paista kunens vohveli on kypsä ja hyvän värinen. Tarjoile mahdollisimman pian paistamisesta.

Tarjoiluun voit käyttää esim. jäätelöitä, hilloja ja curdeja, nutellaa, kermavaahtoa, sokeria, strösseleitä, erilaisia kastikkeita, tuoreita marjoja ja hedelmiä.









perjantai 8. elokuuta 2014

Porkkanateleivät


Huomasin tänään että täältä puuttu melkein legendaariseksi muodostunut porkkanateeleipien resepti. Okei, mikä tekee tämän niin legendaariseksi, on se että olen leiponut porkkanateeleipiä tällä reseptillä todella todella monta kertaa. Varmaan sata. En edes muista, mutta tämä oli niitä ensimmäisiä reseptejä, joista tuli ns. luottoreseptejä silloin muutama vuosi sitten kun hurahdin leipomiseen.

No tosi asiassa resepti on hyvin yksinkertainen ja helppo. Jos siis mielii tuoretta, lämpöistä teeleipää puolen tunnin  sisään, sitä saa :)

Porkkanateeleivät 

4 dl vehnäjauhoja (joista puolet täysjyvävehnäjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl maitoa
6 rkl rypsiöljyä
2 dl porkkanaraastetta

1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta porkkanat (n. 2 kpl) Lisää kuivien aineiden joukkoon nopeasti sekoittaen maito, öljy ja lopuksi porkkanaraaste.

2. Laita leivinpaperi uunipellin päälle ja taputtele taikina siihen jauhotetuin käsin. Muotoile haluamasi muotoiseksi (neliöksi, ympyräksi, sydämeksi, tai pieniksi erillisiksi leipäsiksi) 

3. Paista uunissa keski/ylätasolla n. 15 min. 



VINKKI Jos tykkäät rapeista teeleivistä, taputtele taikina ohuemmaksi ja paista hieman pidempään. 

p.s pahoittelut taas huonolaatuisesta kuvasta! pitänee leipoa näitä vielä vklp että saan kivemman kuvan. 




torstai 7. elokuuta 2014

Punaherukka-rahkapullat



En ollut pitkään aikaan leiponut mitään "pullaista", ja oli kiva keksintö hyödyntää oman pihan marjoja leivonnaisissa. Minulla ei ole näiden leipomusten kohdalla mitän erityistä tarinaa, perinnereseptiä tai muuta. Joskus näin kylläkin eräässä keittokirjassa punaherukkarahkapullien kuvan, mutta muuten, keksin tehdä näitä vaan. Yllätyin kuinka paljon pullia tuli! En edes laskenut, mutta seitsemän syöjän jälkeen jääkaappin jäi vielä kolme rasiaa...No hyväähän oli myös eli eiköhän joku nyt pullat syö ;D Ja ainakin pariksi päiväksi riittää yllätysvieraille tarjottavaa!



Punaherukka-rahkapullat 

Pullataikina:

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
1,5 dl sokeria
1,5 tl suolaa
1 kananmuna
n. 10 dl vehnäjauhoja (erikois)
n. 100-150 g sulatettua voita

Voiteluun:

1 kananmuna

Rahkatäyte:

2 1/2 kananmunaa
2 1/2 prk (725 g) maustamatonta rahkaa
sokeria maun mukaan (n. 1-2 dl)¨
vaniljasokeria n. 2-3 rkl
sitruunamehua maun mukaan n. 1 -2 rkl

punaherukoita


1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi ( 37 astetta). Liota hiiva siihen, ja sekoita hyvin. 

2. Lisää sokeri, suola ja muna, sekoita puuharukalla.

3. Sekoita vähitellen vehnäjauhoja joukkoon, ensin puuharukalla ja sitte kädellä vaivaten. Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa hieman jäähtynyt voisula. Älä laita taikinaan liikaa jauhoja, jotta siitä ei tule liian kovaa. 

4. Anna pullataikinan kohota kaksinkertaiseksi n. 30 min.

5. Kaavi taikina kulhosta pöydälle. Jaa pöydällä sopivan kokoisiin paloihin. (en laskenut miten jaoin) Pyöritä pyöreiksi pulliksi ja laita leivinpaperille uunipellin päälle. Ne, jotka eivät mahdu pelleille. (ellet omista n. 5 uunipeltiä) laita jauhotetulle työpöydälle tai leivinpaperin päälle.

6. Anna kohota n. 10-15 min ja laita sitten uuni päälle 225 asteeseen. 

7. Tee tässä välissä rahkatäyte. Riko kananmunien rakenne kulhossa. Sekoita joukkoon rahkat ja muut ainekset. Maista makeus.

7.  Kun pullat ovat kohonneet n. kaksinkertaisiksi ja uuni on lähes valmis, jauhota lasin pohja, ja paina sillä pullien keskelle syvennys täytettä varten. 

8. Riko yhden kananmunan rakenne lasissa ja voitele pullien reunat. Laita täytettä pullliin ja ripottele päälle sopivasti marjoja. Paista pullia keskitasolla n. 10-15 min


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Nutella


Tänään mieleen pälkähti yhtäkkiä surullisen-ihanan leffan jälkeen, että haluan tehdä nutellaa. Kyllä, nutellaa voi tehdä itsekin. Viime jouluna annoin kaverilleni lahjaksi pienen purkin nutellaa, uskon että hän piti siitä. Ainakin minä rakastan itse tehtyä nutellaa!! <3

Kaikki kiitos kuuluu Unelmaa leipomassa -blogille, josta tämä ihana ohje on. Nutellan teko on itse asiassa yllättävän helppoa, mutta tarvitset monitoimikoneen sen tekoon. Ajatuksena olisi huomenna leipoa hyvää paahtoleipää ja levittää nutellaa sen päällee...mmm..


Nutella (resepti täältä)

150 g hvyälaatuista tummaa suklaata ( puolet 70 % suklaata, puolet 30-50 % suklaata)
150 g hasselpähkinöitä
2 rkl öljyä
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl tomusokeria

1. Paahda hasselpähkinät uunissa, 200 asteessa pellillä n. 10 min. Hiero ja irrota pähkinöiden kuoret. Koeta irrottaa mahdollisimman hyvin kuoret, mutta ei se haittaa jos muutama pähkinä jää kuorelliseksi. 

2. Laita pähkinät monitoimikoneeseen, ja anna käydä n. 10 min, kunnes pähkinöistä on tullut nestemäistä ja tasaista tahnaa. 

3. Sulata suklaat mikrossa. Lisää öljy ja sekoita. Kaada joukkoon suklaa ja loput ainekset, sekoita monitoimikoneella hyvin.

4. Purkita esim. pieniin purkkeihin ja anna lahjaksi tai syö itse :) Nutella säilyy avattuna parisen viikkoa



tiistai 5. elokuuta 2014

Gazpacho




Heipä hei! Vielä viikko kesähaastetta jäljellä :)) Tämän viimeisen viikon aikan tavoite olisi ainakin kirjoittaa yksi pidempi postaus kasvisruuasta sekä kokata ja leipoa jotain muuta mukavaa. 

Eilen tein ekaa kertaa gazpachoa. Kaikki eivät varmistakaan tiedä, että mitä ja mistä gazpacho on, joten näin aluksi hieman gazpachosivistystä. Gazpachon alkuperä on Espanjanassa, Andalusian rannikolla. Gazpacho on siis kylmä tomaattikeitto, tosin muistakin kasviksista tehtyjä keittoja on. Perusraaka-aineet gazpachossa ovat kypsät tomaatit, kurkku, valkosipuli, leipä, oliiviöljy, viinietikka ja pippurit ja vesi. 


Päätin vain kokeilla tehdä omanlaista gazpachoa, ja fiilispohjalla tehdessä en oikein jaksnut tarkkaan aineita mittailla. Alla kuitenki osviittaa aineista. Maistelamalla pääsee tätä ruokaa tehdessä pitkälle. Makuja pitää kuitenkin olla paljon, jotta gazpachosta ei tule mautonta. Itse en käyttänyt leipää, mutta halutessaan (vanhaa) leipää voi pehmentää vedessä ja lisätä keittoon. Gazpacho toimi hyvin pääruokanakin, kun sen kanssa söi foccacciaa, yleensähän gazpacho pidetään alkukeittona Varsinkin kuumina päivinä ei tee mieli kuumaa keittoa, joten kylmä keitto on sen sijaan loistava vaihtoehto!


Gazpacho (1-2:lle)


tomaattimurskaa
pieni pala kurkkua
(kevät)sipulia
1-2 tomaattia
(tuoretta chiliä)
valkosipulia
limetin tai sitruuna mehua
oliiviöljyä
cayennepippurijauhettta
tuoretta/kuivattua basilikaa
kuivattua timjamia
chilijauhetta



1. Pese kurkku ja tomaatit. Paloittele hyvin pieniksi ja laita kulhoon. Pilko myös sipulit (ja chili) kulhoon. Lisää sinne kaikki muut ainekset ja soseuta sauvasekoittimella.

2. Maista keiton maku, ja lisää tarvittaessa jotain/joitain aineita. Anna valmiin keiton tekeytyä mielellään 1-2 tuntia jääkaapissa. Tarjoile alkukeittona tai pääruokana kylmänä.


maanantai 4. elokuuta 2014

Foccaccia


Tämä Foccaccia-resepti on ollut yksi luottoresepteistä jo monta vuotta. Aina leipä onnistuu hyvin ja on ihanan makuista :) Kiitos kuuluu kaverilleni (Vanillalle), jonka kanssa leivoin foccacciaa ensi kertaa.



Päälle tulevat kirsikkatomaatit ja basilikan voi halutessaan vaihtaa esim. oliiveihin, rosmariiniin tai punasipuliin. Minun mielestäni tomaatti-basilika-yhdistelmä on kuitenkin niin hyvä, että teen aina sillä. Kannattaa todellakin kokeilla! Erittäin helppotekoista, kunhan vaan antaa kohota tarpeeksi kauan saa oikein mehevää ja muhevaa leipää :D



Foccaccia (resepti täältä)

3 dl kädenläpöistä vettä (37 asteista)
25 g tuorehiivaa
n. 0,5 rkl (sormi)suolaa
2 rkl hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
n. 7 dl (puolikarkeita) vehnäjauhoja

Päälle:

Kirsikkatomaatteja
Tuoretta basilikaa
Oliiviöljyä


1. Mittaa vesi leivontakulhoon ja murenna siihen tuorehiiva. Lisää myös suola, hunaja ja oliiviöljy.

2. Sekoita vähitellen jauhoja joukkoon (aluksi puuharukan avulla, lopuksi kädellä vaivaten) Älä lisää liikaa jauhoja, vaan jätä taikina mahdollisimman pehmeäksi, kuitenkin niin ettei se tartu käsiin.

3. Anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa (n. 30 min)

4. Kaada taikina suoraan leivinpaperin päälle, uunipellille. Taputtele tai kauli taikina pellinkokoiseksi. Laita uuni päälle 225 asteeseen ja anna kohota sen aikaa kun uuni lämpiää (n. 20 min)

5. Sillä välin huuhtele basilikan lehdet ja tomaatit. Silppua basilikaa hieman veitsellä. Sekoita sitten pienessä kulhossa oliiviöljyä (n. 0,5 dl) ja silputtuja basilikan lehtiä keskenään.

6. Kun uuni on valmis ja taikina kohonnut painele sormilla taikinaan pieniä "koloja". Tämä on kivoin vaihe! Seuraavaksi asettele tomaatit kokonaisina (halutessasi puolitettuina) leipään. Viimeistele vielä basilikaöljyllä, levitä sitä huolellisesti lähes joka kohtaan.

7. Paista foccacciaa uunissa keskitasolla n. 20 min. Nauti heti uunituoreena!




sunnuntai 3. elokuuta 2014

Mehevät Suklaamuffinit



Siskoni leipoi jo lähes hänen braavureiksi muodostuneita suklaamuffineita. Ja koska muffinit olivat niin älyttömän hyviä, halusin saada reseptin tänne. Tällä kertaa muffineihin oli käytetty tumman suklaan lisäksi minttusuklaata, josta tuli ihana mintun vivahde. Jos ei tykkää mintusta voi käyttää tavallista tummaa suklaata. Tumman suklaan lisäksi voi myös käyttää esim. puolet valko- ja puolet tummaasuklaata :)



Mehevät suklaamuffinit

200 g voita
2,25-2,5 dl sokeria
3 munaa
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
n. 150 g rouhittua tummaa suklaata (lisäksi esim. valko- tai minttusuklaata)
2 dl maitoa

1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen välillä vatkaten.

2. Sekoita muut ainekset paitsi maito keskenään ja yhdistä voi-sokerivaahtoon. Sekoita vielä nopeasti maito joukkoon.

3. Paista n. 15 min koosta riippuen uunin keskitasolla. Muffineista tulee ihanan meheviä, kun niitä ei paista liian kauaa.





lauantai 2. elokuuta 2014

Meloni-mozzarella-tomaattisalaatti








Ostin viimeksi Helsingin Chez Mariuksen likkeestä kauan himoitsemani palloraudan. Palloraudalla voi siis taitella pallon muotiseksi vaikka mitä! Usein sitä käytetään melonipallojen tekoon, mutta esimerkiksi jäätelö ja avokado toimivat ihan yhtä hyvin :) Tässä alla olevassa palloraudassa hauskaa oli se, että sillä pystyi tekemään kahta erikokoa olevia palloja :D



Melonista tuli helposti söpöjä palloja. Halusin tehdä "pallosalaatin" joten tomaatit olivat pieniä, maukkaita kirsikkatomaatteja ja mozzarellat myöskin pieniä paloja. Näistä kolmesta raaka-aineesta syntyi oikein ihanan kesäinen salaatti. Kannattaa kokeilla, viimeistellä voi vielä tuoreilla basilikan lehdillä.



Meloni-mozzarella-tomaattisalaatti

Vesimelonia
Kirsikkatomaatteja
Mozzarellapalloja
(Tuoretta basilikaa)

1. Huuhtele tomaatit ja laita salaattikulhoon mozzarellojen kanssa. Muotoile vesimelonista palloraudalla (erikokoisia) palloja. Koristele halutessasi tuoreella basilikalla. Tarjoile salaatti mahdollisimman pian valmistuksesta.










perjantai 1. elokuuta 2014

Uunilohi



Eilen olin jo hyvin kyllästynyt blogini banneriin, uuden tekeminen oli sitten vain aina jäänyt ja jäänyt. Viime yöllä kuitenkin intoa riitti ulkoasun muokkaamiseen. Sain myös muokattua sivupalkkiin vihodinkin omat tietoni, kun keksin, mistä ne sai esille.

No nyt kuitenkin päivän aiheeseen, eli uuniloheen. Sitä voisi ajatella, että uunilohen valmistuksen osaavat kaikki, mutta  tosi asiassa se ei ole niin itsestäänselvää. Nimittäin monesti lohi on muhinut uunissa aivan liian kauan, jonka seuraksena kala on liian kuivaa. Täältä löysin hyvin tietoa lohen oikeista sisälämpötiloista. Vaikka usein ajattelee, että sisälämpötilojen mittaaminen on turhaa nipotusta, niin kyllä siitä hyötyykin, saa paljon paremmaan makuista.


Itse en edes kauhean usein valmista meidän perheessä uunilohta, mutta halusin nyt kokeilla lohfileetä vain 15-20 minuuttia. Tulos oli se, että 20 minuuttia oli juuri sopiva paistoaika, voittaa selvästi esim. 30-40 minuuttia uunissa olleen lohen. Paistolämpötila oli siis 200 astetta.

Uunilohen päälle laitoin vain suolaa ja hieman sitruunamehua, koska yksinkertainenhan on usein parasta eikö niin? Ja entä mitä mieltä olette kalan paistamisesta, käytättekö sisälämpömittaria tai ylipäätään katsotte kellosta? :D Ja millä mausteilla tykkäätte maustaa kalaa?


Uunilohi


n. 1 kg lohifilee
merisuolaa
sitruunaa
tuoretta tilliä

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nypi kalasta ruodot ruotopihdeillä. Voitele iso uunivuoka ja laita kala sinne nahka alaspäin. Ripottele pinnalle merisuolaa ja purista myös vähän sitruunamehua.

2. Kypsennä lohta uunissa n. 20 minuuttia. Maista ja katso näyttääkö kala kypsältä, Jos ei jatka vielä paistamista, älä kuitenkaan ylikypsennä! Koristele sitruunalohkoilla ja tuoreella tillillä.