maanantai 7. heinäkuuta 2014

Raparperimehu



Hellepäivät ovat ihania, ja vielä ihanampia kuin juomana nauttii omatekemää raparperimehua. Mehun valmistukseen et tarvitse sen kummempia aineita, ja tämä on mahtava tapa hyödyntää takapihan valtavaa raparperipuskaa. Taisin tehdä tätä ensimmäisen kerran viime kesänä, ja vaikka olenkin jo tehnyt paljon kaikenlaista raperperista, en kyllästy yhtään! Sama juttu marjojen kanssa, niitä ei voi vaan käyttää liikaa. Ai niin ja taidankin vielä leipoa jotain raparperista, nimittäin raparperi-mansikkajuustokakun synttärisankari toivoi sitä, joten vielä ainakin yksi raparperiresepti :D




Raparperimehu (alkuperäinen resepti tästä)


 2 l raparperia (nuoria ja punaisia varsia mielellään
1 l vettä
2 dl sokeria
1 sitruunan mehu ( n. 1/3 dl mehua)

1. Pese ja pilko raparperit ja laita palta kattilaan. Mittaa myös vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä noin 30 minuuttia. Varo ettei mehu kiehu yli, voit keittää vaikka ilman kantta.

2. Siivilöi seos puhtaaseen kattilaan. Kuumenna kattilassa siivilöity mehu ja lisää sokeri. Mehua ei tarvitse enää keittää vaan kuumentaa kunnes sokeri on sulanut. Lisää vielä lopuksi puristettu sitruunamehu. Jäähdytä, pullota ja juo.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Valkosuklaavaahto


Alunperin tarkoituksena oli tehdä jälkiruuaksi suklaamoussea, mutta se jäi seuraavalle kerralle, koska kaapista löytyi vain valkosuklaata. Sitten keksin koittaa tehdä valkosuklaamousssea, joka nyt ei lopulta täysin onnistunut. Maku oli hyvä, mutta rakenne ei ollut oikeanlainen, se muistutti kastiketta. Kuitenkaan jälkiruoka ei mennyt roskiin, vaan se sopi hyvin vadelmien kanssa sekä piirakan päällä :D Mutta tosiaan se "moussemainenrakenne" ei onnistunut.

En ole itse asiassa koskaan tehnyt suklaamoussea, ja tämä kokeilu oli hyvinkin kokeilu..en varsinaisesti ottanut mitään reseptiä, jonka mukaan tekisin :D Mutta haluaisin kyllä saada piakkoin suklaamoussea...joten kai sitä pitää sitten tehdä :)


Valkosuklaavaahto

85 g valkosuklaata
2 kananmunaa
0,5-0,75 dl kermaa
reilu 1 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaaan n. 1-2 rkl


1. Sulata suklaa ja laita sivuun jäähtymään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaisiet hieman jäähtyneen suklaan joukkoon ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

2. Toisessa kulhossa vatkaa kerma, lisää se sitten keltuiais-suklaaseokseen. Lisää myös sokeri ja lopuksi varovasti käännellen valkuaisvaahto.

3. Pidä jääkaapissa muutama tunti, tarjoa esim. marjojen tai piirakan kanssa.




lauantai 5. heinäkuuta 2014

Grilliruokaa





Tänään oli niin mahtava sää grillaukseen :) Valmistimme tuttuun tapaan kasviksia ja lihaa, mutta uudet tulokkaat olivat kylmäsavulohi-herkkusienet. Myös omenoiden paistaminen oli hyvä idea!




Kasvikset ovat pääasiassa hyvin helppo valmistaa grillissä. Pilkkominen, sopiva aika paistumassa ja hieman mausteita :) Joskus olemme tehneet kasvisvartaita, ne kuitenkin ovat osoittautuneet huonommiksi paistamisen kannalta, kuin yksittäiset kasvispalat.



Tosiaan valmistin ensimmäistä kertaa grillissä herkkusieniä. Ohje ja innoitus syntyi Pirkka-lehden lehdestä. Minun ei tule tehtyä juurikaan sienistä mitään, olikin siksi  mukava syödä niitä pitkästä aikaa. Hyviähän sienistä tuli, tosin kalaa menee yllättävän paljon näin isojen herkkusienien ympärille, joten varaa riittävästä lohta! Tosin pienemmätkin sienet voisivat olla kivoja ;)



 Sulatejuustolla täytetyt kylmäsavulohiherkkusienet

herkkusieniä
kylmäsavulohta (riittävästi!)
sulatejuustoa/tuorejuustoa
coctailtikkuja
 
1. Pese ja puhdista sienet huolellisesti. Leikkaa/koverra kannat pois.
2. Laita koloon hieman sulatejuustoa ja halutessasi voit laittaa jotain mausteita.
3. Kääri lohiviipale sienen ympärille ja kiinnitä coctailtikulla. Paista grillissä noin 5-10 minuuttia.



Ja tässä alla vielä kuvia ruuista pöydässä. Nyt on kyllä erittäin ihanaa kun saa paljon kotimaisia kasviksia. Esimerkiksi tänään huomasin kaupassa kotimaista parsakaalia. Siitä voisi kehitellä jotain uudenlaista ja erikoista ;) Toivon, että nämä hyvät säät jatkuisvat koko loppu kesän, ulkona syöminen on aina yhtä ihanaa :)




perjantai 4. heinäkuuta 2014

Dippikastike & dipattavat


Tänään jalkapallon kisakatsomoon valmistimme dipattavia herkkuja. Dippiin käytin hieman poikkeuksellisesti maitorahkaa, mutta ei se haitannut yhtään. Kastikkeet ovat hyvin muuntautuvia, voi käyttää sitä, mitä kaapista löytyy. Minulla ei ole koskaan ollut tapana mitata aineita dippejä tehdessä. Maistelen kuitenkin aina muutamia kertoja tekovaiheen aikana.

Dipattavana meillä oli tavanomaiseen tapaan kasviksia ja sipsejä. Toiset sipseistä eivät kuitenkaan olleet mitään aivan tavallisia sipsejä, vaan juuressipsejä. Ne olivat iloinen yllätys minulle, kannattaa kokeilla niitä. Vaikkeivat olleet aivan niin rapeita kuin normaalit sipsit, maku oli silti hyvä :)

Olen aina pitänyt paljon dippien tekemisestä. Ne ovat juurikin täydellisiä kisakatsomoon tai leffan katsomiseen, koska niiden valmistukseen ei mene lähes lainkaan aikaa. "Resepti" on sellainen, mitä itse voi muunnella, siinä olen vain listannut sellaiset ainekset, joita itse käytän usein. Dippipöydässä on myöskin oiva tilaisuus kokeilla joitain uudenlaisia kasviksia, tai maistella jotain muuta uutta, kuten näitä juuressipsejä ;D



Helppo dippikastike

Perusrunko:

1 prk kermaviiliä/rahkaa/ranskankermaa

Joitain seuraavista:

-valkosipulia hienonnettuna
-juustoraastetta
-sitruunamehua
-sinappia
-ketsuppia

Haluamiasi mausteita:

-mustapippuri
-suola
-paprika
-cayennepippuri
-yrttimausteita (esim. basilika, oregano)

Dipattavia

Kasvikset:

-porkkana, kurkku, paprika
- kaalit: esim kukkakaali, keräkaali, punakaali

Sipsit

-perunalastuja
-kasvissipsejä
-ruissipsejä

Grissinejä/ tai muita leipätikkuja



torstai 3. heinäkuuta 2014

Banaanileipä




Mietin, mitä leipoisin tuliaiseksi ja keksin sitten kokeilla ensimmäistä kertaa banaanileipää. Ja oi että se tuoksu, joka täytti keittiön. Vaikka enleipää maistanutkaan, voi jo tuoksun perusteella sanoa, leivonnaisen olevan aivan ihanaa :)) Valmistamiseen menee vain 15-30 minuuttia, hyvin vaivatonta ja nopeaa. Banaanileipää on hyvä leipoa varsinkin kun on liikaa (tummia) banaaneja kotona. Suosittelen myös lisäämään mieleisiä pähkinöitä, paahdettuna niistä tulee maukkaampia. Nautinnollista leivontaa!




Banaanileipä (alkuperäinen resepti täältä)


210 g jauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl jauhettua inkivääriä
3 banaania (mitä tummempia sitä parempi)
113 g voita
100-150 g muscovadosokeria(/fariinisokeria)
2 kananmunaa
1/4 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
(halutessasi pähkinöitä paahdettuna ja karkeasti rouhittuna)

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa pitkänomainen vuoka leivinpaperilla.
2. Sekoita jauhot, inkivääri ja ruokasooda keskenään. Sulata voi ja anna jäähtyä.
3. Murskaa banaanit haarukalla. Sekoita joukkoon voisula, muscovadosokeri, munat, suola ja vaniljasokeri. (sekä pähkinät)
4. Lisää vähitellen jauhoja, kaada valmis taikina vuokaan ja paista alatasolla noin 30-45 min. 



keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Suklaakuppikakut



Tein joku aika sitten suklaakuppikakkuja, jotka olivat ihanan suussasulavia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuppikakut onnistuivat täydellisesti tai lähes täydellisesti :) En ole edes kauheasti tehnyt kuppikakkuja, vaikkakin muffineja leivon melko usein. 

On tärkeää, että kuppikakkuja ei paista liikaa, jotta niistä ei tule kuivia. Pursottamisessa kannattaa olla kärsivällinen. Pursotus oli juuri näissä kuppikakuissa se asia joka epäonnistui ehkä eniten minulla. Netistä löytyy onneksi hyviä tutoriaaleja kuppikakkujen pursottamiseen. (ja minähän en niitä jaksanut katsoa :D)



Suklaakuppikakut (alkuperäinen resepti täältä)



75 g voita
1-2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 iso muna tai 2 pientä
2 1/2 dl sokeria
1 dl kahvia
1 1/2 dl piimää


1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen, Vuoraa muffinipelti kahdellatoista muffinivuualla. 
2. Sulata voi mikrossa, lisää siihen vaniljasokeri ja laita sivuun jäähtymään.
3. Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, sokeri,  leivinjauhe ja ruokasooda leivontakuolhoon. Sekoita.
4. Vatkaa kevyesti kananmuna japiimä keskenään. Lisää kahvi voisulan joukkoon.
5. Yhdistä nestemäiset aineet kuiviin aineisiin ja sekoita. Jaa vuokiin ja paista keskitasolla 17-20 minuuttia.


Kuorrutus

Minulla ei ollut mahdollisuuta käyttää espressoa, sen sijaan laitoin hieman vahvaa kahvia. Tämän kuorrutuksen ohje onkin jo täällä blogissani suklaakakun yhteydessä, ja tästä siis jäi minulla tosi tosi paljon yli. Joten jos et suunnittele käyttäväsi tätä mihinkään, kannattaa tehdä pienempi määrä:


133 g suklaata (70%)
200 g voita
2,3 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
(hieman mustaa, vahvaa kahvia, vapaaehtoinen)

1. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa huoneenlämpöistä voita niin kauan, kunnes se muuttuu "valkoiseksi" ja ilmavaksi. Vatkaa joukkoon vähitellen tomusokeria, kaakaojauhetta ja vaniljasokeria. ´Vatkaa lopuksi joukkoon suklaasula (ja kahvi) Anna kuorrutuksen tarvittaessa jähmettyä hetken jääkaapissa. Pursota sitten kuorrute mahdollisimman hienosti, ja lisää halutessasi esim strösseleitä/nonparelleja koristeiksi. 



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Suolainen kakku vuohenjuustolla, pistaasipähkinöillä ja luumuilla


Kun mietin, mitä leipoisin tai kokkaisin tänään, tuli ensimmäiseksi mieleen valmistaa omatekoista ketsuppia, tuoreista tomaateista. Päätin kuitenkin jättää ketsupin tekemisen lähemmäksi sitä hetkeä, kun seuraavalla kerralla teen hampurilaisia. Yhtäkkiä mieleeni pälkähti tehdä suolaista kakkua, jota olen jo kerran tehnyt.

Alunperin kiinnoistuin tekemään kakkua kun näin kokki Rachel Khoon valmistavan sitä ohjelmassaan Pieni keittiö Pariisissa. Muistan, että innoistuin pian leipomaan kakkua, koska en ollut tehnyt sen tyyppistä aikaisiemmin. Suosittelen todella tätä reseptiä, kun haluatte yllättää ystävänne. Kannattaa tietysti muistaa mainita, että tämä leivonnainen on suolaista :D

Jos vielä innostun tekemään joskus kakkua, voisin soveltaa sitä, vaikkakin hieman sovelsin jo tänään. Käytin vuohenjuustona kovaa, enkä pehmeää vuohenjuustoa, mikä ei haitannut yhtään. Esimerkiksi kuivattujen luumujen tilalla voisi käyttää rusinoita, tai muita kuivahedelmiä, pistaasipähkinöiden sijaan muita pähkinöitä. Pinei varoituksen sano lopuksi pistaasipähkinöistä. Ensimmäisellä leivontakerralla kaupasta ei löytynyt suolaamattomia ja kuorettomia pistaaseja, joten kakusta tuli hieman liian suolaista. Jos siis käytät suolattuja pistaaseja, niin suolan määrää kannattaa vähentää hiukan. Tällä kertaa oli oikeanlaisia pistaaseja :)



Suolainen kakku vuohenjuustolla, pistaasipähkinöillä ja luumuilla (resepti täältä)


250 g vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
150 g pehmeää vuohenjuustoa
100 g kuivattuja luumuja
80 g suolaamattomia, kuorettomia pistaasipähkinöitä
4 kananmunaa
1,5 dl oliiviöljyä
1 dl jugurttia
50 g maitoa
1 tl suolaa
ripaus pippuria


1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Vuoraa pitkänomainen vuoka (leipävuoka) leivinpaperilla ja voitele se öljyllä.
2. Pilko vuohenjuusto, luumut ja pistaasit pienehköiksi paloiksi, sellaisiksi jotka ovat mielestäsi sopivia kakussa. Mittaa jauhot ja leivinjauhe, sekoita. Lisää myös pilkotut ainekset ja sekoita ne jauhojen kanssa.
3. Vispaa toisesssa leivontakulhossa 4 kananmunaa, kunnes niiden rakenne muuttuu ilmavammaksi. Kaada öljyä joukkoon vähitelle, koko ajan sekoittaen. Lisää jugurtti, maito ja suola sekä pippuri ja sekoita. 
4. Yhditä kuivat aineet nestemäisiin. Älä sekoita liikaa. Kaada taikina vuokaan ja paista 40 minuuttia uunin alatasolla.